Saturday, July 14, 2007

14.7. Pentutilanne

Kaikki pennut ovat löytäneet kodit. Vilma Vipeltäjän kävin viemässä keskiviikkona Forssaan. Siellä saatiin hiukan varoa perheen vanhaa cockerspanielia, ettei syötetä sen nähden Vilmaa. Vilma nukkui ekan yönsä lattialla patjalla pikku-emäntänsä jaloissa ja kainalossa.
Vili Vilperi lähti torstainan Espooseen ja sai aikuisesta belgianpaimenkoirasta ison koirakaverin ja perheessä oman emännän. Kun Viuhti huomasi jääneensä yksin klo 3 yöllä, jouduin itse siirtymään keittiönlattiallle nukkumaan, kun mikään ei Viuhtia muuten lohduttanut. Aamulla Viuhti nukkui tyynylle käpertyneenä pitkään rankan yön jäljiltä. Sisaruksiaan pennut varmasti eniten kaipaavatkin. Siksi uudet koiraleikkikaverit on tosi tärkeitä. Uusissa leikkikavereissa pitää vain aloittaa varmasti kilteistä ja sopivan kokoisista.
Viuhti Vikkelä lähtikin Vantaalle, kun en myynyt sitä kotiin, jossa kaikki perheenjäsenet eivät olleet koiran hankinta-ajankohdasta samaa mieltä. Viuhti pääsikin siis Vantaalle perheenjäseneksi isoon laumaan, johon kuuluu kaksi kissaa ja aikuinen samojedi. Alunperin oli tarkoitus ottaa Viuhti vielä mukaan maalle viikonlopuksi, mutta uudelle perheelle oli parempi että lähti jo nyt.
Hurjan haikealta viimeisistä pennuista oli luopua, olisi niitä pitänyt pidempäänkin. Mutta mitä pidempään pitää, sitä vaikeampi niistä on luopua. Ja toki niille on parempi, että eivät kiinny liikaa kasvatuskotinsa ihmisiin ja aloittavat elämän omassa kodissa. Mutta kyllä tuntuu keittiössä tyhjältä. Onneksi tavataan ainakin Vilma, Vili ja Viuhti ensi viikolla.

Tuesday, July 10, 2007

10.7. pentutilanne

Tiistaina mentiin taas kaikkien koirien kanssa maalle Karkkilaan. Pennut taitaa jo olla oppinut, että autohäkissä pääsee jonnekin kivaan paikkaan. Vähän aikaa voi toki marista, että joutuu taas nukkumaan tunniksi. Maalla harjoiteltiin yhden portaan kiipeämistä ylös ja alas, mutta edelleen terassilta alastulo (eihän portaita voi aina käyttää) näyttää surmanhypyltä, kun hyppy ei kanna ja pentu putoaa rähmälleen maahan.
Velmu Veitikka lähtikin Karkkilasta uuteen perheeseensä Turun lähelle. Tarmokas Velmu sai tarpeeksi ison perheen, joku varmasti jaksaa sen kanssa puuhastaa tai sen puuhasteluja katsella.
Vili Vilperiä tultiin vielä illalla kotona Helsingissä katsomaan ja taisi sopiva koti sillekin löytyä. Vielä saadaan Vilin seurasta päivä nauttia, kun lähtee vasta torstaina. Keskiviikkona viedään Vilma Vipeltäjä sijoituskotiinsa Forssaan ja syynätään yhdessä kaikki mahdolliset vaaran paikat talossa. Viuhdin koti varmistuu loppuviikosta, kunhan ehditään soitella ja tavata koko perhe.

Monday, July 9, 2007

9.7. pentutilanne

Virta Vintiö lähti uuteen kotiinsa Hämeenlinnaan lauantaina maalta Karkkilasta. Kaikki koirat oli maalla myös torstaina ja lauantaina saatiin oikein kunnon ukkoskuurokin. Rakeetkin ropisi aika kovaa peltikattoon. Vega oli hyvä mamma, kun toi Rölli-mökin alla kanssaan nukkuneen Velmun myös turvaan ukkosta ja sadetta kesäkeittiöön. Vegaa itseään kyllä hiukan inhotti ukkonen, mutta urheasti se oli pentujen tukena. Pennuista näki hyvin, että ne ihmettelivät aluksi uutta ääntä, mutta eivät pelänneet, koska kaikki yritti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Minä ja Ilmari pelattiin lattialla korttia ja pennut jatkoivat uniaan.

Virta alias Verne sai jo omat kotisivut http://www.webbisivu.com/VirtaVinti%c3%b6.aspx . Virtaa riittää toivottavasti näyttely- ja muuhun koiraharrastukseen.

Maanantaina lähti sitten Vauhti Vallaton Vääksyyn 12-vuotiaan mäyrisrouvan kainaloon. Vauhdille toivotaan innostusta agility-harrastukseen. Olkoon nimi enne. Maanantaina vietettiin myös Mennin 17-vuotissynttäreitä pentujen keskellä keittiössä.

Tiistaina tapahtuu taas maalla Karkkilassa ja keskiviikkona käydään viemässä Vilma Forssaan.